10/03/2016

ESPAÑA 13.-26.7

¡Hola! Siitä on pitkä aika kun viimeiksi nähtiin, nimittäin blogini kanssa. Heinäkuun alussa ilmoitin lähteväni Espanjan reissulle – vaan eipä sen jälkeen enää mitään kuulunutkaan. Muuttuja, nimeltä tietokoneeni, sanoi itsensä irti ilmeisesti lopullisesti päästyäni takaisin Suomeen. Paljon on ehtinyt tapahtua, mutten käsittele sitä kaikkea juuri nyt: nyt puhutaan maasta, johon rakastuin varpaitani myöten tänä kesänä.

Heinäkuussa astuin lentokoneeseen kohti Málagaa poikaystäväni Eetun kanssa. Matka oli pitkä, yhdessä päivässä ensin nelisen tuntia Helsinkiin, jonka jälkeen toiset nelisen tuntia lentokoneessa. Pari tuntia näiden välissä lentokentällä. Uuvutti, väsytti, ketutti, mahaan koski, päähän koski ja oli aivan älytön nälkä. Mutta todellakin oli sen arvoista ja tekisin sen koska vain uudestaan. Tuntuihan se aivan pirun mahtavalta jo heti laskeudettua, vaikka olo oli mikä oli. 

Ei voi sanoilla kuvailla, kuinka rakastuin maahan, jonka kieltä olen intohimoisesti ahminut viimeiset viitisen vuotta. Kaikki näytti, ja oli, täydellistä. Kieli kuulosti korvaani miltei musiikilta, maisemat saivat hengityksen pysähtymään muutamiksi hetkiksi. Aurinko paistoi ja parhaimmillaan oli miltei neljäkymmentä astetta lämmintä – ai liian lämminkö? Ei sinänsä. Tuntui hyvältä. Kaikki tuntui hyvältä, enkä olisi halunnut palata takaisin Suomeen.  Sillä muistan, kuinka pahalta tuntui katsoa lentokoneen pienestä ikkunasta kauaksi katoavaa Espanjaa. On todellakin ikävä. 

Vuoden 2016 kesälomasta muovautui elämäni parhain kesäloma. Ja syystä. Koin jotain, mitä luulin, etten koskaan tulisi kokemaan. Näin jotain, johon rakastuin. Vietin sen kaiken ajan henkilön kanssa, jota rakastan. Se oli elämäni parhain loma ja siitä kertominen on vasta alussa. Hasta pronto, vielä on tulossa lisää.
DSC_0798 DSC_0319DSC_0031DSC_0592DSC_0365
DSC_0230DSC_0860DSC_0337DSC_0167DSC_0579DSC_0409DSC_0351DSC_1010

12 kommenttia:

  1. Aivan ihana kirjoitus ja kuvat😍 Kiva, että sultaki tulee vaihteeks postaus!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Vitsi tulee ikävä omaaki reissua ku olin kesällä Barelonassa <3

    VastaaPoista
  3. ...mulle tuli ekana mieleen Málagasta Salkkarit :'''D Kun Ulla asui Málagassa tosi pitkään, kunnes tuli takaisin sarjaan ja Helena lähti Málagaan pakoon poliiseja. Näitkö sä Helenaa? XD

    ...no okei, leikki sikseen. Nää kuvat on taas niin kultaa! ♥___♥ Oijoi, miten paljon mä oonkaan kaivannut sun ihania kuvia ja sun teksti on kyllä niin inspiroivaa. Ajattelin just kirjottaa mun tarinaa eteenpäin ja tää sun teksti kyllä tekee mulle semmoisen zen-olon jonka ansiosta mun inspis on huipussaan.

    Odotan innolla lisää! Ihan rauhassa vaan kertoilet tästä ihanasta reissustasi, mun mielestä sun blogi on paras just siksi, koska et postaile ihan hirveän usein. Kun postausväliä on enemmän, niin ilahtuu vaan enemmän kun postaus sulta tulee! Ja niin, ihana postaus Jennasein. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha :D Ei tullut vastaan ei! Ei me kyllä ihan Málagassa majailtu, lento vain saapui sinne. Päädyttiin sen jälkeen Marbellaan asustelemaan.

      Kiitos paljon Jenni! ♥ Ihanaa, että joku muukin on tästä innoissaan! Tekisi mieli vain heti jauhaa koko reissu lävitse, mutta pikkuhiljaa parempi tulee ja saa muutakin väliin :D

      Poista
  4. Onpa aivan ihania kuvia ja upeita maisemia! Innolla odottelen lisää Espanja-juttuja :)

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia! Tuo apina on suloinen :D <3

    There will be sunshine

    VastaaPoista
  6. Oih, ihana blogi sulla ja ihania kuvia, miellyttää tosi paljon mun silmää <3

    http://mikaelahenriette.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.